CV

KLASSINEN MUSIIKKI
Olen valmistunut musiikkipedagogiksi Turun AMK:n Taideakatemiasta, jossa suoritin pianon B-kurssitutkinnon erinomaisin arvosanoin Jukka Juvosen oppilaana. Vuonna 2012 sijoituin 3. sijalle valtakunnallisessa Leevi Madetoja -pianokilpailussa ja vuonna 2013 toiselle sijalle alueellisessa Pianoaura-kilpailussa. Lisäksi olen osallistunut Jyväskylän pianokilpailuun sekä useille mestarikursseille. Olen vuosien varrella esiintynyt monipuolisesti lied- ja kamarimuusikkona mm. useissa Eurajoki Bel Canto -festivaalin konserteissa, Pianoaura-festivaalilla, Nauvon kamarimusiikkipäivillä ja Joroisten musiikkipäivillä sekä Turun filharmonisen orkesterin nuorena solistina. Olen myös esittänyt Sibeliuksen Kullervo-sinfonian pianoversiota yhteistyössä turkulaisen Naskalit-mieskuoron kanssa kotimaassa ja Virossa. Olen tehnyt pianisti Pasi Helinin kanssa Yleisradiolle kantanauhan Mikko Heiniön säveltämästä teoksesta "April Evenings for Black Twins", jonka olimme aiemmin kantaesittäneet.

KEVYT MUSIIKKI
Olen kursseilla ja itse opiskellen saavuttanut paljon kiitosta saaneet taidot kevyessä musiikissa ja vapaassa säestyksessä. Olenkin jo yli 15 vuoden kokemuksella esiintynyt lukuisissa yksityishenkilöiden, yritysten ja julkisyhteisöjen juhlissa ja muissa tilaisuuksissa (tilaajia esimerkiksi Turun yliopisto, Åbo Akademi, OP Pohjola, Fimecc Oy, Hermia Oy, Veritas, Turun kaupunki, useat kunnat ja seurakunnat, Vuojoen Kartano Oy sekä S-ryhmä). Ohjelmistoni on erittäin laaja ja osaan mukauttaa genrejä ja kappalevalintoja tilaisuuden tunnelman mukaan. Myös laulajien vapaassa säestyksessä olen kokenut. Noin kymmenen vuoden ajan olen säestänyt turkulaisen Ääniräätälin laulustudion kevät- ja joulukonsertteja sekä toiminut pianistina esimerkiksi ammattilaulajista koostuvan turkulaisen Las Divas -kokoonpanon konserteissa.

Luo kotisivut ilmaiseksi!